Hankimme yhdessä isännän poikamiesboksin eteiseen kirjahyllyn vuonna 1979 (apua, onko siitä jo niin kauan!!). Lienee ollut Lundia-kopio, sillä aidoista sellaisista voimme siihen aikaan ja vastavalmistuneina vain uneksia. Vuonna 1983 mentiin naimisiin ja hyllykkö siirtyi rivarikotiimme keittiön astiakaapiksi. Se esitteli ylpeänä kaikki hartaasti ja vähän kerrallaan hankitut Pentikin astiat, häälahjaksi saadut Aalto-maljakot ja muut ihanuudet, joita en hennonut piilottaa kaappien perukoille.
Neljä vuotta myöhemmin hyllykkö matkasi muuttokuormassa Vaasasta Vantaalle ja löysi jälleen paikkansa keittiöstä, kunnes joutui pompöösin tammisen vitriinin tieltä varastoon unohtuen sinne vuosiksi. Seuraavassa muutossa se oli ”tavara, jota tarvitaan vain muutossa” ja vietiin nykyisen kotimme vintille odottelemaan parempia aikoja – kasattuna ja teipattuna nippuun.
Pari kuukautta sitten kiipesin pölyiselle vintille, kannoin hyllykön alas kuin vastalöydetyn aarteen, puhdistin siitä kahdenkymmenen vuoden tomut ja isäntä hioi pinnat sileäksi, kunnes parin päivän kuluttua se taas teipattiin kasaan ja laitettiin peräkärryyn yhdessä monen muun rakkaan huonekalun kanssa. Ja niin alkoi hyllykön matka kohti uutta kotia, jälleen 400 kilometriä pohjoisemmaksi.
Nyt – 35 vuoden jälkeen – hyllykkö kaipasi pientä ehostusta. Onneksi se oli jo alun perin puuvalmis, joten mitään massiivista hiontaa pinta ei tarvinnut. Metalliset osat ja pystypuiden sisäosien urat suihkutin matalla spray-maalilla. Lopullinen pintakäsittely sujui näpsäkästi helposti siveltävällä Tikkurilan uutuudella, mattamustalla Helmi-kalustemaalilla. Kertasively riitti.
Näyttää vahvasti siltä, että hyllykkö on jälleen päässyt arvoiselleen paikalle. Se seisoo nyt vapaa-ajan kotimme yläkerrassa lastattuna kirjoilla ja – Aalto-maljoilla. Näin sen silmissäni tuolla paikalla jo viime syksynä, ensi kertaa talossa kiinteistönvälittäjän kanssa käydessämme. Tässä siis eräs lomakotimme asukas – kaluste, jolla on tarina.

