Niinhän se kolmiviikkoinen loma taasen hurahti. Maalla. Kaikenlaista touhua sisälsi – sukulaisvierailuja puolin ja toisin, terassin rakentamista, puutarhanhoitoa, hiukkasen kotomaan matkailua ja loputtomalta tuntuvan määrän raakalaudan maalaamista aidanrakennusvärkiksi. Kerittiinhän sitä vielä siskojen, serkun ja kälyn kanssa toki tyttöjen reissulla Ruotsin puolella piipahtaa. Ja siskojen kanssa maalaiskirpputorilla kiertää ihan väsyksiin asti, vaikkei oikein mitään edes ostettu… saati tarvittu.
Yhtä kaikki, sitä elämän kultareunaa, tuli kerättyä roimasti – mukavista hetkistä sukulaisten kanssa, yhdessäolosta, keskusteluista, yhteisistä muistoista ja tunteesta, että kuuluu johonkin – tänne, omien joukkoon.
Ehkä kaikkein parasta lomassa kuitenkin oli kiireetön puuhastelu isännän kanssa – milloin vietiin purkulautakuormaa jäteasemalle, milloin haettiin veneveistämöltä kuorma uutta lautaa, tai kun aamulla katsottiin taivaalle ja mietittiin tuleeko sateeseen taukoa sen verran, että voidaan jatkaa aidan maalaamista tai terassin rakentamista, vai tuleeko tästä luppopäivä sisätiloissa. Tai kun illallisen jälkeen istuttiin yhdessä sohvalla ja kuunneltiin lempimusiikkia.
Ja ne aamut – useasti aurinko herätti jo viiden aikaan, enkä millään olisi enää malttanut jatkaa unia. Aamun hiljaisuudessa iski monesti myös suunnaton ikävä karvatassua, jonka kanssa aamulenkit ovat saaneet päivän käyntiin vuosikaudet. Nyt päivän aloittivat Hesari ja kahvinkeittimen porina.
Loma on ohi, mutta kesä jatkuu!
Nämä kuvat otin eräänä aamuna, kun seurasin valon lisääntymistä. Oli oltava ripeä, sillä varjot ja heijastukset muuttuivat nopeasti auringon noustessa korkeammalle.
