Alkusyksyn värejä

Syksy. Ei sitä oikein usko todeksi vielä. Iltakahdeksalta kotiterassilla +23 astetta, vaikka syyskuu on kohta puolessa. Luonto pitää kiinni menneestä, mutta valmistautuu viisaasti tulevaan lepokauteen. Villiviini liiterin seinustalla on silminnähden nauttinut kesän paahteesta ja oliivipuukin viettänyt laatuaikaa patiolla ruukussaan.  

Syksyn ihana valo

Tekisi mieleni sanoa, että vielähän on kesää jäljellä... Mutta kun ei ole. Kalenterin mukaan syyskuun puolessavälissä on syksy. Sää on kuitenkin ihan muuta ja illatkin lämpimiä, aivan kuin meille nyt korvattaisiin elokuun sateita, jotta jaksaisimme tarpoa läpi räntäsateen ja lumituiskut kun niiden aika on. Kotipihassa villiviini työntää lonkeroitaan kohti aurinkoa ja valmistautuu pikku hiljaa värinvaihtoon. …

Marraskuu

Marraskuu on puolivälissä. Aamulla töihin lähtiessä ja illalla kotiin palatessa on pimeää,  päivänvalon näkee vain työpaikan ikkunasta... Kotipiha valmistautuu talven tuloon, pikkuiset tiaiset koputtelevat ikkunaan ja tahtovat sisälle, tuuli heittelee kuivia lehtiä sinne tänne. Saapa nähdä saammeko viime vuoden lailla lumipeitteen vasta jouluna.

Valoa pimeään

Syyskuu on jo pitkällä. Aurinko painuu mailleen yhä aiemmin. Iltakahdeksalta on jo hämärää. Tuntuu siltä, että töistä kotiuduttua valoisaa aikaa riittää enää tovi ja varsinkin pilvisenä päivänä on oikein pidettävä kiirettä, että ulkona puutarhassa ehtii tehdä edes jotain. Kesä on mennyttä ja nyt on taas aika toivottaa tervetulleeksi syksy ja talvi. Meneillään on nyt mielestäni …

Palmusunnuntaina

... kevät on jo pitkällä ainakin täällä eteläisessä Suomessa. Pitkän aurinkoisen jakson jälkeen saatiin vihdoin sadetta ja tuo kurkkuun ja nenään tunkeutuva katupöly hieman talttumaan. Luontokin tuntui jo sadetta kaipaavan, se antaa kyytiä roudalle ja pesee puhtaaksi puiden oksat ja ikivihreiden neulaset. Vihreää ruohoa alkaa jo siellä täällä työntyä ylös mullasta, arasti ja ikäänkuin tunnustellen …

Syystunnelmia

Kyllä meitä nyt hellitään. Parempaa viikonloppusäätä ainakaan täällä etelässä ei olisi voinut toivoa. Nautitaan syksyn väreistä ja näistä vuodenajoistamme! Paras väriloistohan on vielä edessäpäin, joten vaikka lämpimät säät varmasti pian ovat ohi, niin luonto tarjoaa meille visuaalisia nautintoja vielä pitkään ennen marraskuun räntäsateita. Mukavaa alkavaa viikkoa!

Terassin face-lift

Terassimme on rakennettu pala kerrallaan edullisesta vajaakanttisesta painekyllästetystä laudasta. Ensimmäinen osa on vuodelta 2005 ja nykyisen muotonsa se saavutti juhannuksena 2010. Kun urakka oli valmis, ajattelimme isännän kanssa, että vuoden kuluttua olisi sopiva aika laittaa jälleen remonttihanskat käteen ja vetaista koko komeus yhtenäisen väriseksi jollakin pinnoitteella. Vuodet ne vain vierivät (kuten niillä on tapana), eikä …

”Kevät tuli, lumi suli…”

”Kevät tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli…” Mistä lie tuo yllä oleva lausahdus tulikaan mieleeni, mutta totta se on! Ulkona ihan oikeasti jo tuoksuu KEVÄT! Tuntuu kyllä siltä, että mitään talvea ei oikeastaan ollutkaan – sujuvasti siirryttiin rapaisesta ja sateisesta syksystä suoraan rapaiseen ja sateiseen kevääseen, ainakin koiranomistajan näkökulmasta katsoen. Elämä on ollut viimeiset …